The lost can be found, the lost will be found

This is my brand new day starting now

Letting go of the ways that i fall down

The old can be made new, the lost can be found, the lost will be found

And this is my prayer without ceasing, the negative releasing

And as i rise above my burden is easing

En tiedä lukeeko kukaan enää tätä.
Ei sillä oo kyllä koskaan ollu mitään väliäkään, omia ajatuksia on vaan aina pitäny saada purkaa.

Syy miksi nyt oon taas tässä, on että
nyt havahduin kuinka niinkin paskasta, mitä joskus mulla oli
voi parantua 
saada elämän, ilman päivittäistä tuskaa.

Ja mun mielestä kaiken tän vuosien kirjoittamisen jälkeen on tärkeetä kertoa muille
että se on mahdollista.

Nyt mulla on ystävä joka on samassa pohjamudissa mitä itse olin vuosia sitten.
Ja tottakai alkoholistin lapsena, mun täytyy auttaa. Mä oon kasvanu auttamaan.
Tottakai ns. ex-sairaan (kai oikeesti sairas on aina sairas parannuttuaankin) on aina riski alkaa huolehtimaan toisesta sairaasta. Sillon voi itse helposti pudota.
Mutta mun jalkojen alla on nyt jotain niin tukevaa ja horjumatonta, usko itseeni.
Vaikka mä alkaisinkin horjumaan, mä tiedän että saisin sen huippauksen tasoitettua.
Jos en yksin, tiedän mistä saisin apua.

Kun monet kysyy "kuinka sä teit sen", sitä on todella vaikeata konkretisoida.
Parantuminen on aina ollut mun elämäntehtävä, sillä mä selvisin huomiseen.
Se on ollu vuosien taistelu itseni kanssa, niiden omien demonien.
Mutta tärkein kulmakivi ylämäen nousukohdassa oli se, että hyväksyin ja konkretisoin oman sairauteni. Niinkuin siitä kirjoitin tänne monesti. Se on mulle syöpä, kipeä pää tai murtunut jalka.
Ulkoistin sen asian itsestäni että pystyisin antamaan itselleni anteeksi.

Sitten päivät alkoivat olemaan aurinkoisempia.
Toivo paremmasta tulevaisuudesta täytyy olla, muuten ei tuu näkemään sitä koskaan.