Aina kun mä kuuntelen esimerkiksi tätä biisiä, se muistuttaa mua siitä ajasta jolloin
kaikki oli niin helvetin holtitonta, mun paha olo oli niin suurta, olin sen kaiken helvetin keskellä.
Niin lukossa, hukassa, pimeessä usvassa, tappamassa itseäni.
Se paha kulkee koko ajan mukana, minne ikinä menen.
Kukaan ei sitä ymmärrä, ja se pelottaa monia. Varsinkin mun kumppania.
Mä taas jään yksin makaamaan siihen pahaan oloon. En jaksa taistella koska ei se katoo
Ja kun mä jään sen kaiken tuskan keskelle, se helpottaa
Mulle tulee sellanen turtumisen maski, naamio.
Se on paha naamio, koska se antaa luvan mun pahalle ololle. Ja opin aina sitä kautta rakastamaan sitä,
jolloin se saa must yliotteen ja oon hukassa.
En oo tänäänkään ehtinyt soittaa sille lääkärille, kun unohdan pahan olonikin työn parissa
Mutta nytkin, kun istun yksin kotona.. Ne möröt istuu mun vieressä, peitellen mua siihen mustaan peitteeseen.
Mä kun haluisin ne pois, voi Luoja kun haluaisin ne pois...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti