Rough times

Here we are and you're too drunk to hear a word I say

Aina kun mä kuuntelen esimerkiksi tätä biisiä, se muistuttaa mua siitä ajasta jolloin
kaikki oli niin helvetin holtitonta, mun paha olo oli niin suurta, olin sen kaiken helvetin keskellä.
Niin lukossa, hukassa, pimeessä usvassa, tappamassa itseäni.

Se paha kulkee koko ajan mukana, minne ikinä menen.
Kukaan ei sitä ymmärrä, ja se pelottaa monia. Varsinkin mun kumppania.
Mä taas jään yksin makaamaan siihen pahaan oloon. En jaksa taistella koska ei se katoo
Ja kun mä jään sen kaiken tuskan keskelle, se helpottaa
Mulle tulee sellanen turtumisen maski, naamio.
Se on paha naamio, koska se antaa luvan mun pahalle ololle. Ja opin aina sitä kautta rakastamaan sitä,
jolloin se saa must yliotteen ja oon hukassa.
En oo tänäänkään ehtinyt soittaa sille lääkärille, kun unohdan pahan olonikin työn parissa
Mutta nytkin, kun istun yksin kotona.. Ne möröt istuu mun vieressä, peitellen mua siihen mustaan peitteeseen.

Mä kun haluisin ne pois, voi Luoja kun haluaisin ne pois...

"Ja levoton tuhkimo tekee itsestään marttyyrin.."

En tiiä.. Suurin osa teistä kans varmaan tuntee monesti,
kuinka haluaisi pistää ydinpommin suuhunsa
Että sais nää paskaset aivot pellolle
Kaikki se mädäntyny paska joka pyörii siel aivoissa

Oon ajatellu kauan että hyvä etten oo enään "sairaassa ilmapiirissä" mutta
kyllä sitä oikeaa ymmärrystä kaipaa, ja varsinkin sitä tukea
Ettei kukaan ajattelisi miksi joku mököttää, miksi se kiukuttelee
Kun on oikeesti hätä.

Mut tää mun elämä on tällä hetkellä niin kovaa taistelua
Että välillä tuntuu että haluis pistää hanskat tiskiin, ja tiedätte mitä sillä tarkoitan
Koska tää mun paskanen pää myrkyttää jokaisen hienon asian mun elämästä
Eikä kukaan sitä täällä ymmärrä

Yritän olla syrjäytymättä ja tuntematta itteeni helvetin yksinäiseks
Mut yksinäisyyskin on mulle niin iso ja katala tunne, et tuntuu et se vaa jyrää kaiken läpi
Kun kliseistesti: Ei kukaan ymmärrä, eikä halua ymmärtää.

Mun arki on nykyään tosi kiireistä ja teen työkseni sitä mitä haluan
Sillon oon pystyny heivaa kaiken paskan toisaalla ja vaan tehdä työni
Sillon saan hengähtää
Mutta se kaikki tuntuu tulevan kaksinkertaisena takasin, kun oon yksin

Kun ei tässä elämässä hyväksytä meitä sairaita paskoja
Ja tää munki sairaus on yksinomaa mun paskan lapsuuden takia
Onks se ees meidän vika?
Tekis mieli varsinkin äidille vaa haistattaa kunnon paskat ja kysyä miksi sun piti pilata
mun elämä, ihan kokonaan.
Mutta nyt pitää vaan niellä, ajatella kukkasia ja perhosia, lopettaa mököttäminen, ja syödä happy-pillereitä.

Varaan ajan ensi viikolla lääkärille...