And if I cried unto my mother
No she wasn't there, she wasn't there for me
Don't let the water drag you down (Don't let the water drag you down)
Don't let the water drag you down
Broken lines, across my mirror
Show my face, all red and bruised
And though I screamed and I screamed, well no one came running
Mun piti äidin kanssa järjestää hienot tupaantuliaiset
Tän piti olla ihana, hauska juttu tehdä äidin kanssa.
Mä jopa annoin sen ämmän tulla mun valmistujaisiin.
..En mä oikeestaan oo edes enään vihainen äidille, vaan itselleni että mä vaan luotan joka helvetin kerran. "Mä en petä mun lupausta" ja *click* korkki auki. Tyhjiä lupauksia, tyhjiä sanoja joka vitun ikinen.
Kaikesta eniten mä vihaan sitä että mä itken taas, ja mä tunnen itteni yksinäiseks tän sairauksien perikuvan takia.
Miksen voi antaa mun mutsin tappaa ittensä, ja olla pilaamatta sillä omaa tulevaisuuttani?
Mun psyyke on niin hajalla näistä kerroista, etten mä vaan kestä enään tommosta painetta. Mä oon kestänyt jo ihan tarpeeksi, mä en enään pysty.
Onneksi mua auttaa se, että mun kulta sanoo "Mä oon tässä."
Se ei sano että "Mä oon aina tässä" "Mä lupaan sulle että oon aina tässä", koska ne ei merkitsisi mitään. Se, että hän on tässä ja nyt, se vaan merkistee. Luoja, miten paljon se merkitsee.
Toivon että kultanikin on oppinut elämästä paljon mun kautta, se on saanu nähdä kaikkee uutta mun ja mun perheen kautta.
Mä oon näyttäny mitä näiden seurapiirin kauniisiin yrittäjä perheisiin kulissien taakse voi kätkeytyä. Mun kulta taas on näyttäny mulle kans yhtä ihmeellistä.
Rakkautta. Voimaa. Vahvuutta. Henkistä ja fyysistä. Valtaa. Kaiken sen minkä mä oon toivonut että kumppanini mulle näyttäisi. En voisi olla turvallisimmissa käsissä.
Toivon että kultani jaksaisi mun mielen oikkuilut, kun en niille voi mitään.
Joudun joka päivä taistelemaan mun mielen demoneja vastaan, ja mähän taistelen vaikka sen takia niin väsynyt olenkin.. Miten väsynyt mä oonkaan.
Mut mulla on syli missä levätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti