Why this is so fucking true

You don't want me, no

You don't need me

Like I want you, oh

Like I need you

And I want you in my life

And I need you in my life

You can't see me, no

Like I see you

I can't have you, no

Like you have me

And I want you in my life

And I need you in my life

You can't feel me, no

Like I feel you

I can't steal you, no

Like you stole me

And I want you in my life

And I need you in my life

" Ei elämä ole niin kamalaa, jos osaa pitää pelon pois mielestä "

I wish I had power to ignore you, like you ignore me

If you stand there and watch me burn,

but it´s alright because i like the way it hurts

But if you stand there and make me cry

but i don´t mind because I love the way you lie, 

I love the way you lie.

Löysin äidin vanhasta päiväkirjasta palasen, olin joskus sen pelastanut oman rojun sekaan, ja nyt taas löysin sen.
Siinä äiti kertoo kuinka hänen alkoholismi alkoi kehittymään, ja muutenkin sen ajan elämästä kun me oltiin mun broidin kans pieniä.
Mun isä oli ennen juoppo, se kävi vieraissa naisissa ja käyttäytyi muutenkin tosi törkeesti äitiä kohtaan. Mut se lopetti sen ennen meidän syntymää. Äiti kerto et sil oli jääny jonkimoisia traumoja siitä, varmaan tarkoitti samoja traumoja mitä mä oon joutunut äidin ryyppäämisen takii kokee. Äiti oli muutenki ollu ahdistunu ja alko käyttää viinaa lääkkeenä.
Äiti sano kans sitä että meidän lapsien elämä on ollut pelkkää valhetta. Äiti valehtelee omasta sairaudestaan ja isä omastaan. Isä on taas käyttänyt huumeita, käyttää ehkä edelleen, mutta ei sillä tavalla että se olisi ikinä näkyny isän käytöksessä. Ehkä.

Jotenkin se ajatus, että kun sä pienenä näät kaiken niin ihanana, on äiti, isä, veli, koira, iso talo, oma piha,  pari bemarii pihassa ja miljoona barbii. Vanhemmat sanoo että kuinka ne rakastaa eikä ikinä vois jättää läpällää... Äiti on vaan välillä vähän kipee ja se joutuu menee hoitaa sen pöpön pois. Isällä on vaan aina vähän työstressii kun se kurmottaa mua.. Mut ku kaikki sanoo et kaikki on ok niin onhan tää sit normaalia.

Sitte mun vanhemmat, jotka rakens mulle tän pilvilinnan, teurasti sen kylmäverisesti. Mun elämä vietiin, mut vähänenki turva joka olikin valhetta. Sain palkkioks kaiken maailman mielenhäiriöitä ja rikkinäisen sielun joka tuntuu taas ollu menny vaan enemmän riekaleiks näiden vuosien aikana.

Nyt mulla on oma koti, oma mies ja oma elämä. Mulle on jääny vaan pelko et millon taas se matto vedetään mun alta pois. Mieheni on vetänyt jo pariin otteeseen kun oli sitä säätöö sen exän kanssa (enkä nytkään tarkoitta fyysistä pettämistä), ja taas löysin jonkun "söpöily" videon mieheni exästä ja miehestäni. Ei kai se sinne tahallaa ollu jättäny.. Mut aina, joka kerta tämmöset yllätykset repii sitä mun sieluu enemmän rikki. Vetää mua sinne pimeyteen. Avaa kaapit mun demoneilta. Ja sit ihmetellään miks raivostun "inhimillisestä" erheestä.
Onks se liikaa pyydetty et joskus saisin puhtaa rakkautta ja lämpöä?


PS. Äiti, hyvää syntymäpäivää. Oot nyt taas ryyppyputkella, toivon että selviit siitä ja voimme juhlia taas sitä kuinka olet ylittänyt näin pitkälle ohi alkoholistinaisten keskimääräisen eliniän.

I wasn't saved, I wasn't safe from you

All my friends, are enemies
And if I cried unto my mother
No she wasn't there, she wasn't there for me
Don't let the water drag you down (Don't let the water drag you down)
Don't let the water drag you down
Broken lines, across my mirror
Show my face, all red and bruised
And though I screamed and I screamed, well no one came running


Mun piti äidin kanssa järjestää hienot tupaantuliaiset
Tän piti olla ihana, hauska juttu tehdä äidin kanssa.
Mä jopa annoin sen ämmän tulla mun valmistujaisiin.
..En mä oikeestaan oo edes enään vihainen äidille, vaan itselleni että mä vaan luotan joka helvetin kerran. "Mä en petä mun lupausta" ja *click* korkki auki. Tyhjiä lupauksia, tyhjiä sanoja joka vitun ikinen.


Kaikesta eniten mä vihaan sitä että mä itken taas, ja mä tunnen itteni yksinäiseks tän sairauksien perikuvan takia.
Miksen voi antaa mun mutsin tappaa ittensä, ja olla pilaamatta sillä omaa tulevaisuuttani?
Mun psyyke on niin hajalla näistä kerroista, etten mä vaan kestä enään tommosta painetta. Mä oon kestänyt jo ihan tarpeeksi, mä en enään pysty.


Onneksi mua auttaa se, että mun kulta sanoo "Mä oon tässä."
Se ei sano että "Mä oon aina tässä" "Mä lupaan sulle että oon aina tässä", koska ne ei merkitsisi mitään. Se, että hän on tässä ja nyt, se vaan merkistee. Luoja, miten paljon se merkitsee.
Toivon että kultanikin on oppinut elämästä paljon mun kautta, se on saanu nähdä kaikkee uutta mun ja mun perheen kautta.
Mä oon näyttäny mitä näiden seurapiirin kauniisiin yrittäjä perheisiin kulissien taakse voi kätkeytyä. Mun kulta taas on näyttäny mulle kans yhtä ihmeellistä. 
Rakkautta. Voimaa. Vahvuutta. Henkistä ja fyysistä. Valtaa. Kaiken sen minkä mä oon toivonut että kumppanini mulle näyttäisi. En voisi olla turvallisimmissa käsissä.


Toivon että kultani jaksaisi mun mielen oikkuilut, kun en niille voi mitään.
Joudun joka päivä taistelemaan mun mielen demoneja vastaan, ja mähän taistelen vaikka sen takia niin väsynyt olenkin.. Miten väsynyt mä oonkaan.
Mut mulla on syli missä levätä.