How can I love when I'm afraid to fall

Oon monesti jo maininnu et mun elämäs on ollu helvetisti epävarmuutta.
Ja se seuraa mun elämän joka saralla, mihinkään tai kehenkään ei voi luottaa. Pahinta on se että en oo saanut edes luottamusta itseeni kuntoon.

Nykyisen kumppanini kanssa alku oli yht mutkia sen exän takia. Ja tunsin petetyksi monesti, liian monesti. Jopa kyynelten ja viiltojen jälkeen.
Nykyään tunnen kuinka kumppanini ensi huuma on todella laskenut. Oon sille jo arkipäivää ja pelkään että jopa itsestäänselvyys. Luulen että nämä riidat muista tytöistä ja varsinkin exästään on vaikuttanut kumppanini innostukseen.

Mutta kun mietin entistä (pisintä) suhdettani. Yksi päivä monen vuoden jälkeen silloinen kumppanini saattoi sanoa "En rakasta sua enään". Tai huomasin että hän oli kiinnostunut toisesta tytöstä, ja vielä kaveristani. Minä sain vaan hullun tyttöystävän maineen, "Se on vaan niin sairaanloisen mustasukkanen ja muutenki mielenvikanen" ettei mun varmaa tietoa uskottu. Ja eromme jälkeen hän alkoi seurustelemaan kyseisen kaverini kanssa, ensimmäinen epäilykseni oli totta, olin oikeassa. Sitten vuoden jälkeen saan kuulla että toinenkin epäilykseni oli totta, hän tosiaan oli ihastunut toiseen tyttöön. Ja hän ruskeilla isoilla silmillään katsoi muhun ja vakuutteli ettei ole ihastunut tai kiinnostunut kummastakaan. FUCK THIS SHIT (En silti sano että olisin puhdas pulmunen, etten olisi mitenkään vaikuttanut meidän "rakkauden" rikkoon) no tottakai tommonen suhde monien muiden syiden ohella päättyi eroon. En ole sen enempää katkera koska asia ei enään mua oikeesti kiinnosta. Mulla on nyt ihan eri maailmasta oleva ihminen rinnalla.

Mutta nämä mun kiukustumiset, valittamiset johtuvat pelkästä epävarmuutta itseäni kohtaan, omaa arvooni kohtaan. Mun mielestä mulle voi tapahtua mitä vaan, mulle voidaan tehdä vaikka kuinka paskat. (En halua epäillä kultaani muiden epärehellisyydestä.)
Niin sitä kautta pelkään että itse teen itselleni kuoppaa sillä että tuon epävarmuuteni esille.
Tälläkin hetkellä tunnen suurta epävarmuutta kumppanini kiinnostuksesta minuun, hänen käytöksensä on muuttunut niin valtavasti (tottakai ei kaikki voi olla kuin alussa) että pelkään että hänen tunteessa minuun olisi epävarmat vaikkei sitä myönnäkään.

Oon (taas) päättänyt että mä olen varma, ihana, kunnollinen tyttöystävä kenen luokse on hyvä jäädä.
Mä jo alussa tein oikeita ratkaisuja koska tahdoin että meidän "jutusta" tulisi "suhde" ja haluan että nyt avopuolisona olisin sen arvoinen.

Parempaa miestä en rinnalla voisi toivoa, kuvitellakaan parempaa. Mun pitää hyväksyä että vaikka mä olen niin innoissani ja voisin roikkua ja pussailla ja halailla ja vaikka mitä koko ajan, ei hänellä välttämättä ole sellaista tarvetta.
Ja nämä kyseiset tarpeeni johtuu siitä mistä puhuin aikaisemmassa postauksessa.

Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle.