Take me away

I cannot find a way to describe it
It's there inside; all I do is hide
I wish that it would just go away
What would you do, you do, if you knew
What would you do
All the pain I thought I knew
All the thoughts lead back to you 
Back to what was never said
Back and forth inside my head
I can't handle this confusion
I'm unable; come and take me away

I feel like I am all alone
All by myself I need to get around this
My words are cold, I don't want them to hurt you
If I show you, I don't think you'd understand
Cause no one understands

I'm going nowhere (on and on and)
I'm getting nowhere (on and on and on)
Take me away
I'm going nowhere (on and off and off and on)
(and off and on)

Take me away
Break me away
Take me away

I don't wanna fight the world alon

Sä sanoit et me erotaan jos tää mun kiukuttelu ei lopu
Alotin lääkkeetki, et tää olo rauhottuis
Tutkin salaa sun viestit
Kännykästä ja fbstä
Kuinka sä juttelet niiden uusien tyttökavereiden kanssa
saa mut taas oirehtimaan
Mut oon vaan hiljaa ja raavin itseäni kynsillä
Lopu tää paska olo, lopu

Jos mä satutan itteeni, sä jätät mut
sanot ajattelevas mun parasta
Vaikkei se oo
Raapimiset ei kauaa iholla näy, etkä osaa aavistaa niistä mitään
En syö, nälkä sattuu ja tuntuu hyvältä
Ei kiinnosta laihdutus, mutta hyvä jos kilojakin tippuu
En vaan pysty syömään senkin takia,
kun kaulaa kuristaa ja pala kurkussa hiertää
Mun kädet tärisee eikä ajatukset pysy kasassa

Tää joka päivästä selviäminen tekee musta kylmän
Niin passiivisen

Lääkkeet tehotkaa nyt

Kyydissä tuomiopäivän vaunussa

Minä tahdon vielä

Kerran näyttää sen haavan

Jonka sä unohdit jo niin pitkän aikaa sitten

En enää muista kuinka tähän ollaankaan luisuttu

Mut en oo unohtanut mitä me joskus oltiin

Mä en osaa sitä paremminkaan kertoo

Mutta lukenut oon hetken tulleen

Meidän on vaihdettava kiilamme suuntaa

Jos me haluamme vielä hengittää

Vielä niin hengittää

Pudota, pelasta

Molempien takia

Pohjakosketus suuntamme näyttää

Suolaa ja tomua

Kuolevaa valoa

Meidän silmien kuoppia täyttää

Sylje sinun uhkauksesi

Vasten mun kasvojani

Kuinka on niin saatanan vaikeeta selittää ylpeelle ihmiselle

et sen täytyy päästää ylpeydestään irti, että tää pieni solmu ratkee

On niin saatanan vaikeeta selittää terveelle ihmiselle

Kuinka itse oon niin sairas, että mulla on sairaus johon sen pitää suhtautua kuin syöpään

Se saattaa tappaa mut, jos sitä ei hoida, mä saatan luovuttaa ilman tukea

Mä en voi mun oireille mitään

Ne on mun demoneita

Jotka tahtoisin tappaa

Mutta mä pelkään että jos tahdon niistä lopullisesti eroon

Mun  täytyy tappaa itteni

Älä katso, älä kuule
Pidä vaan kiinni sun huulet
Vähän arvaa, älä tiedä
Riittää kunhan sä siedät

Niin kuollakseen elossa
Enimmäkseen jo kuollut

Rough times

Here we are and you're too drunk to hear a word I say

Aina kun mä kuuntelen esimerkiksi tätä biisiä, se muistuttaa mua siitä ajasta jolloin
kaikki oli niin helvetin holtitonta, mun paha olo oli niin suurta, olin sen kaiken helvetin keskellä.
Niin lukossa, hukassa, pimeessä usvassa, tappamassa itseäni.

Se paha kulkee koko ajan mukana, minne ikinä menen.
Kukaan ei sitä ymmärrä, ja se pelottaa monia. Varsinkin mun kumppania.
Mä taas jään yksin makaamaan siihen pahaan oloon. En jaksa taistella koska ei se katoo
Ja kun mä jään sen kaiken tuskan keskelle, se helpottaa
Mulle tulee sellanen turtumisen maski, naamio.
Se on paha naamio, koska se antaa luvan mun pahalle ololle. Ja opin aina sitä kautta rakastamaan sitä,
jolloin se saa must yliotteen ja oon hukassa.
En oo tänäänkään ehtinyt soittaa sille lääkärille, kun unohdan pahan olonikin työn parissa
Mutta nytkin, kun istun yksin kotona.. Ne möröt istuu mun vieressä, peitellen mua siihen mustaan peitteeseen.

Mä kun haluisin ne pois, voi Luoja kun haluaisin ne pois...

"Ja levoton tuhkimo tekee itsestään marttyyrin.."

En tiiä.. Suurin osa teistä kans varmaan tuntee monesti,
kuinka haluaisi pistää ydinpommin suuhunsa
Että sais nää paskaset aivot pellolle
Kaikki se mädäntyny paska joka pyörii siel aivoissa

Oon ajatellu kauan että hyvä etten oo enään "sairaassa ilmapiirissä" mutta
kyllä sitä oikeaa ymmärrystä kaipaa, ja varsinkin sitä tukea
Ettei kukaan ajattelisi miksi joku mököttää, miksi se kiukuttelee
Kun on oikeesti hätä.

Mut tää mun elämä on tällä hetkellä niin kovaa taistelua
Että välillä tuntuu että haluis pistää hanskat tiskiin, ja tiedätte mitä sillä tarkoitan
Koska tää mun paskanen pää myrkyttää jokaisen hienon asian mun elämästä
Eikä kukaan sitä täällä ymmärrä

Yritän olla syrjäytymättä ja tuntematta itteeni helvetin yksinäiseks
Mut yksinäisyyskin on mulle niin iso ja katala tunne, et tuntuu et se vaa jyrää kaiken läpi
Kun kliseistesti: Ei kukaan ymmärrä, eikä halua ymmärtää.

Mun arki on nykyään tosi kiireistä ja teen työkseni sitä mitä haluan
Sillon oon pystyny heivaa kaiken paskan toisaalla ja vaan tehdä työni
Sillon saan hengähtää
Mutta se kaikki tuntuu tulevan kaksinkertaisena takasin, kun oon yksin

Kun ei tässä elämässä hyväksytä meitä sairaita paskoja
Ja tää munki sairaus on yksinomaa mun paskan lapsuuden takia
Onks se ees meidän vika?
Tekis mieli varsinkin äidille vaa haistattaa kunnon paskat ja kysyä miksi sun piti pilata
mun elämä, ihan kokonaan.
Mutta nyt pitää vaan niellä, ajatella kukkasia ja perhosia, lopettaa mököttäminen, ja syödä happy-pillereitä.

Varaan ajan ensi viikolla lääkärille...

Reality is just, creepy game

Mä vihaan tätä sairautta
Mä vihaan sitä, kuinka se saa mut uskomaan et se on vahempi kuin mä
Se ottaa musta taas otteen

Ennen, kun kohtauksia oli huomattavasti enemmän, osasi käsitellä asiaa paremmin
Sen takia, kun pidin tätä sairautta minuna, ajattelin niiden tunteiden olevan mua
Että mä oon vaan vääristymä
Sen takia en taistellu vastaan vaan kehitin siitä oman pienen maailman, johon tuli monet muut terveyden kanssa pelleilyt esim syömättömyys.
Siellä oli turvallista, tuntui että mulla on maski minkä takana oon piilossa
Ja niinhän mä olinkin, niin piilossa että olin kadottanut itseni moneksi vuodeksi

Nyt kun musta tuntuu, että oon löytänyt taas itseni
Se sairaus pelottaa, koska mä tunnen sen liian hyvin
Mä tiedän mihin se pystyy, ja se jyllää koko ajan mun pään sisällä
Se jauhaa vanhoja virheitä, jauhaa häpeää ja mun mitättömyyttä

Mä en voi kertoakaan miten mua pelottaa
Mua pelottaa niin helvetisti

Find yourself

Siitä on nyt suunnilleen viisi vuotta kun mulle diagnosoitiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Kaikki ne oireet mitä mulla oli ollut koko elämän ajan, tuntui täysin arkipäiväseltä ja siltä, että se kuuluu elämään. Tiesin olevani erilainen mutta en ymmärtänyt täysin miten, ajattelin pääasiassa että oon vaan yksinkeraisesti huono-onnisempi ja sitä kautta huono ihminen.

Nyt vasta olen ymmärtänyt että mulla oikeesti on sairaus joka aiheuttaa mulle nää tietyt ajatukset ja tunnetilat. Oon aina ajatellu että kyllä ne helpottaa kun pääsen omaan kotiin ja saan aloittaa oman uuden elämän. Ilman sitä helvettiä mitä kotona oli.
Nythän mä oon alottanu oman elämän, vielä ihanan miehen kanssa, mutta ne viime syksyn tapahtuman painaa mun mieltä alas.
Silloin murskasin elämäni ja itseni täydellisesti. Tahdoin häpäistä itseni, tuhota elämäni ja kuolla.
Silloin sattu niin paljon kaikkea kamalaa, etten toivoisi sitä edes pahimmalle vihamiehellenikään. Kenenkään ei pitäisi nähdä ja kokea samanlaista.

Kaikki on nyt helvetin hyvin, ainoa ikävä asia elämässäni on äiti, joka rappeutuu ja rappeutuu päivä päivältä zombimmaksi. Nykyään se on täysin aivokuollut, puhuu sekavia, ja valehtelee täysin perättömiä ja hulluja asioita. Mutta tää kaikki on odotettua, ja kaikki pahempikin äitini kohdalla on odotettavissa.

Nyt kun ei ole ollut mitään muuta minkä pitäisi tuottaa mulle pahaa oloa tai varsinkaan turvattomuutta, huomaan miten ahdistuneisuus ja pelokkuus ei ole luonnollisia tunnetiloja enään. Haluan ne pois.
Epäilen ettei terapia oo mulle avuksi, oonhan mä käynyt siellä seitsemän vuotta ja tuntuu kaikkien vain voivottelevan, ilman että ne kertoisi mitää teitä päästäkseni ulos tästä sairaudesta.
Tilannehan on toisaalta täysin eri kuin ennen, nykyään ymmärrän täysin sairauteni ja oman tilanteeni. Sekä mulla on motiaaviota saada itseni kuntoon.

Mä tahdon itseni kuntoon, koska tahdon saavuttaa elämässäni paljon asioita ja tämän sairauteni takia se ei ole oletettavaa. Mulla on niin paljon keskittymisvaikeuksia, sosiaalisia pelkoja, itsetunnon puutosta, fyysisiä oireita ja mahdotonta väsymystä. Mun alalla pitää olla positiivinen, omata hyvät sosiaaliset taidot ja hyvän itsetunnon.
Haluan saavuttaa taloudellisen hyvinvoinnin jotta voisimme kultani kanssa perustaa ehkä joskus perheen, enkä tämän sairauden kanssa pysty edes hoitamaan lapsia.
Onhan nää kaukasia asioita, mutta ymmärrän että mun on pakko alkaa nyt työstämään omaa hyvinvointiani että nää mun unelmat voisi käydä joskus toteen.

Oon päättänyt, että jos ei muuta, niin aloitan lääkityksen. Oon ollut aina sitä vastaan, koska uskon että oman mielen kanssa on pakko osaa työskennellä, työskennellä kunnes saa sen kuntoon. Mutta nyt ymmärrän, että mun mieli on ollut jo ihan lapsesta asti sairas, se on niin sairas, etten tiedä pystynkö näin heikolla mielellä korjaamaan kaiken rikkoutuneen.

Oon saanut oman ruumiillisen kuvani suhteellisen kuntoon, olen lihonutkin hyvin paljon, mutta ei se mua häiritse enään. On mulla toki raja, etten lihavuuden puolelle tahdo mennä terveydellistäkin syistä. Mieheni on tyytyväinen että mun muodot on muhkeutunut, ja kyllä mäkin osaan olla jo ylpeä siitä.
Kyllä se tuntuu mukavalta kuulla, että muut kehuu kuinka paljon paremmin kannan itseäni tänä päivänä.
Se on helpottanut mun elämää kyllä todella, ettei tarvitse enään taistella ruokaa ja peiliä vastaan.
Se, että oon sen melkein jo voittanut (en tiedä voiko syömishäiriötä koskaan 100% voittaa) on puhdistanut mun mieltä ja ajatuksia hyvin paljon, ja s-häiriön väistyessä näen tämän alkuperäisen ongelmani.

Tahdoin tulla purkamaan tätä tänne, koska se oikeesti helpottaa että nää mun tunnetilat ei oo enään pelottavia, mysteerisiä kirouksia mun sisällä. Vaan se on oikeasti sairaus, ne tunnetilat on mun sairauden omia, ne pahat ajatukset on mun sairauden omia. Ei minun. Mä oon erillinen ihminen.
Kyllä mä joka päivä nään itsessäni ITSENI, en mun sairauden ja ITSENI. Mä olen valmis taistelemaan itseni puolesta.

Toivon jokaiselle, joka kamppailee näiden samojen sairauksien parissa, löytää myös tien erottaa sairauden, valheen ja oman itsen kaiken sen paskan keskeltä. Uskon että vain silloin voi löytää ulos sairauksien kahleista.

Since you’ve taken my heart, if you want me to live, please give me yours

"Silloin kun tapasin sut, mietin vaan kuinka saan pidettyy sut itelläni"

"En usko et mä tulisin ite jättämään sut, kaikki riippuu vaan siit pystyks sä elää mun kanssa"

"Jos se on must kii, me ollaan koko loppuelämämme yhdessä."

Kukaan, ei koskaan ole sanonu noin mulle.

Onks tää unta?

Jos on, antakaa mun nukkua ikuisesti.

Why this is so fucking true

You don't want me, no

You don't need me

Like I want you, oh

Like I need you

And I want you in my life

And I need you in my life

You can't see me, no

Like I see you

I can't have you, no

Like you have me

And I want you in my life

And I need you in my life

You can't feel me, no

Like I feel you

I can't steal you, no

Like you stole me

And I want you in my life

And I need you in my life

" Ei elämä ole niin kamalaa, jos osaa pitää pelon pois mielestä "

I wish I had power to ignore you, like you ignore me

If you stand there and watch me burn,

but it´s alright because i like the way it hurts

But if you stand there and make me cry

but i don´t mind because I love the way you lie, 

I love the way you lie.

Löysin äidin vanhasta päiväkirjasta palasen, olin joskus sen pelastanut oman rojun sekaan, ja nyt taas löysin sen.
Siinä äiti kertoo kuinka hänen alkoholismi alkoi kehittymään, ja muutenkin sen ajan elämästä kun me oltiin mun broidin kans pieniä.
Mun isä oli ennen juoppo, se kävi vieraissa naisissa ja käyttäytyi muutenkin tosi törkeesti äitiä kohtaan. Mut se lopetti sen ennen meidän syntymää. Äiti kerto et sil oli jääny jonkimoisia traumoja siitä, varmaan tarkoitti samoja traumoja mitä mä oon joutunut äidin ryyppäämisen takii kokee. Äiti oli muutenki ollu ahdistunu ja alko käyttää viinaa lääkkeenä.
Äiti sano kans sitä että meidän lapsien elämä on ollut pelkkää valhetta. Äiti valehtelee omasta sairaudestaan ja isä omastaan. Isä on taas käyttänyt huumeita, käyttää ehkä edelleen, mutta ei sillä tavalla että se olisi ikinä näkyny isän käytöksessä. Ehkä.

Jotenkin se ajatus, että kun sä pienenä näät kaiken niin ihanana, on äiti, isä, veli, koira, iso talo, oma piha,  pari bemarii pihassa ja miljoona barbii. Vanhemmat sanoo että kuinka ne rakastaa eikä ikinä vois jättää läpällää... Äiti on vaan välillä vähän kipee ja se joutuu menee hoitaa sen pöpön pois. Isällä on vaan aina vähän työstressii kun se kurmottaa mua.. Mut ku kaikki sanoo et kaikki on ok niin onhan tää sit normaalia.

Sitte mun vanhemmat, jotka rakens mulle tän pilvilinnan, teurasti sen kylmäverisesti. Mun elämä vietiin, mut vähänenki turva joka olikin valhetta. Sain palkkioks kaiken maailman mielenhäiriöitä ja rikkinäisen sielun joka tuntuu taas ollu menny vaan enemmän riekaleiks näiden vuosien aikana.

Nyt mulla on oma koti, oma mies ja oma elämä. Mulle on jääny vaan pelko et millon taas se matto vedetään mun alta pois. Mieheni on vetänyt jo pariin otteeseen kun oli sitä säätöö sen exän kanssa (enkä nytkään tarkoitta fyysistä pettämistä), ja taas löysin jonkun "söpöily" videon mieheni exästä ja miehestäni. Ei kai se sinne tahallaa ollu jättäny.. Mut aina, joka kerta tämmöset yllätykset repii sitä mun sieluu enemmän rikki. Vetää mua sinne pimeyteen. Avaa kaapit mun demoneilta. Ja sit ihmetellään miks raivostun "inhimillisestä" erheestä.
Onks se liikaa pyydetty et joskus saisin puhtaa rakkautta ja lämpöä?


PS. Äiti, hyvää syntymäpäivää. Oot nyt taas ryyppyputkella, toivon että selviit siitä ja voimme juhlia taas sitä kuinka olet ylittänyt näin pitkälle ohi alkoholistinaisten keskimääräisen eliniän.

I wasn't saved, I wasn't safe from you

All my friends, are enemies
And if I cried unto my mother
No she wasn't there, she wasn't there for me
Don't let the water drag you down (Don't let the water drag you down)
Don't let the water drag you down
Broken lines, across my mirror
Show my face, all red and bruised
And though I screamed and I screamed, well no one came running


Mun piti äidin kanssa järjestää hienot tupaantuliaiset
Tän piti olla ihana, hauska juttu tehdä äidin kanssa.
Mä jopa annoin sen ämmän tulla mun valmistujaisiin.
..En mä oikeestaan oo edes enään vihainen äidille, vaan itselleni että mä vaan luotan joka helvetin kerran. "Mä en petä mun lupausta" ja *click* korkki auki. Tyhjiä lupauksia, tyhjiä sanoja joka vitun ikinen.


Kaikesta eniten mä vihaan sitä että mä itken taas, ja mä tunnen itteni yksinäiseks tän sairauksien perikuvan takia.
Miksen voi antaa mun mutsin tappaa ittensä, ja olla pilaamatta sillä omaa tulevaisuuttani?
Mun psyyke on niin hajalla näistä kerroista, etten mä vaan kestä enään tommosta painetta. Mä oon kestänyt jo ihan tarpeeksi, mä en enään pysty.


Onneksi mua auttaa se, että mun kulta sanoo "Mä oon tässä."
Se ei sano että "Mä oon aina tässä" "Mä lupaan sulle että oon aina tässä", koska ne ei merkitsisi mitään. Se, että hän on tässä ja nyt, se vaan merkistee. Luoja, miten paljon se merkitsee.
Toivon että kultanikin on oppinut elämästä paljon mun kautta, se on saanu nähdä kaikkee uutta mun ja mun perheen kautta.
Mä oon näyttäny mitä näiden seurapiirin kauniisiin yrittäjä perheisiin kulissien taakse voi kätkeytyä. Mun kulta taas on näyttäny mulle kans yhtä ihmeellistä. 
Rakkautta. Voimaa. Vahvuutta. Henkistä ja fyysistä. Valtaa. Kaiken sen minkä mä oon toivonut että kumppanini mulle näyttäisi. En voisi olla turvallisimmissa käsissä.


Toivon että kultani jaksaisi mun mielen oikkuilut, kun en niille voi mitään.
Joudun joka päivä taistelemaan mun mielen demoneja vastaan, ja mähän taistelen vaikka sen takia niin väsynyt olenkin.. Miten väsynyt mä oonkaan.
Mut mulla on syli missä levätä.

A broken heart is what changes people

Isä puhuin mulle onnessaan kuinka musta on kasvanut aikuinen ja voin paremmin kuin pitkii aikoihin.
"Etkö voikin?"  -Se kysymys jäi kaikumaan kun korviin.

Tajusin, että en mä ole vielä? onnellinen. Mä voisin olla maailman onnellisin nainen.
Mut meiltä puuttuu jotain suurta. Luottamus.
En mä pysty luottaa samalla tavalla, niiden kaikkien valehtelujen ja hylkäämisien jälkeen.
Kuinka mut jätettiin tuleen makaamaan samalla kun hän meni lohduttamaan exäänsä.
Itkin ja huusin et lopeta mun satuttaminen, raastoin ihoni auki kun lääkkeetkään ei enään auttaneet.
"Pliis lopeta"
Ei se loppunut.
Enkä voi uskoa että se on loppu nytkään.

Mä vihaan tätä. Mä vihaan tätä pelkäämistä. Mä en jaksa.


(Jos joku nyt sai käsityksen että kultani on pettänyt minua fyysisesti exänsä kanssa niin sitä en tarkoittanut) ...Tai, mistä minä voin sen tietää.

How can I love when I'm afraid to fall

Miten pääsisin tästä joka päiväisestä pelosta eroon? Se vie mun kaikki voimat..
Sen jälkeen kun uskalsin rakastua niin tää pelko on ollut ihan sieluttoman suurta. Moni asia on mennyt pieleen, vaikka kaikki on nyt hyvin, uskon että jatkossa vielä menee. Pelkään että jokin menee meidän edelle, meidän tielle, rikkoen tän koko pilvilinnan mikä me ollaan rakennettu.
Ei ne sanat, että rakastaa ja on siinä aina, merkitse loppuen lopuksi enään mitään. Silti voi pettää, silti voi lähtee.
Mä oon taistellu niin paljon tän suhteen eteen, antanu anteeks, katsonut sormien läpi, muka unohtanut, ja mä en rehellisesti tunnu saavan vasta palvelusta. Onhan mun mies ollu aina huomaavainen ja ihana, mut samalla se osaa olla tosi itsekäs ja tyhmä.
Mä oon itkeny ihan liikaa, ja tahtoisin vaan nauttia elämästä, kun kaikki on nyt ihan hyvin.
Miksen voi vaan luottaa ja rakastaa? Miksi en.

My name is Lucifer, please take my hand

Mä alan päästä rauhaan edellis vuodesta, siit helvetistä
Millon näin pahuuden koko maailmassa, ja ennen kaikkea itsessäni
Kaikki ne mun sisällä kytivät demonit johdatteli mut maailman pahuuden pesään
Koin pahuuden kaikessa, päihteissä (jotka ovatkin pahoja joka tapauksessa), yössä, ystävissä, rakkaudessa, seksissä, luottamuksessa... ihan kaikessa. Kaikki hyvä, kaunis ja puhdas romuttui.
Oon pitänyt sitä kauan häpeänä, kuinka saatoin itseni siihen syntisee kuiluun.
Mutta nyt ymmärrän, mun piti nähdä se kaikki että mä ymmärrän maailmaa, elämää.
Et mä saisin tietää mitä oikeasti elämältä haluan, mihin mä kuulun ja mitä mä ansaitsen.
Vaikka se vei kaiken viattomuuden ja kauneuden mun sisältä, sen kai vaan piti tapahtua.
Sit sen kaiken pahuuden keskelle tuli mun pelastaja. Mun kulta.
Mä en parempaa vois toivoakaan, ja tää on todella sitä mitä haluan, mihin mä kuulun ja mihin mä jään.

Lonely is hard to survive

Milloin syömishäiriöinen voidaan luokitella "ex"- syömishäiriöiseksi?
Olen läski, mutta silti pääni painaa yhtä paljon kuin langan laihana
Ja nyt tuntuu taas niin vaikealta päästä syömättömyys- ja oksentamishalusta pois.
Miksei syömishäiriöisille ole olemassa AA-kerhon tapaista vertaistukea jossa kaikki taputtavat kun kuulevat sinun lihonneen kymmenen kiloa.
Paikka, jossa voin sanoa ääneen "Olen syömishäiriöinen". En ole koskaan saanut sanoa sitä suoraan.
En ole koskaan ollut täysin nälkiintynyt ja varsinkaan nyt, tänä ryhävalaana. Kuka ottaisi mun avunhuudot tosissaan? "Syöhän se kuin pieni sika"
Poikaystävänikin sanoi että hänen puolestaan voin alkaa laihduttamaan ja kehotti alkaa kuintoilemaan enemmän.
Katsopa kun minulta onnistuukin tämmöinen "pieni laihdutus", "ihan vähän vaan". Siitä tulee pakkomielle, niin kuin se onkin jo. Oon vaan laiminlyönyt sitä.
Tunnen itseni niin kuvottavaksi, rumaksi, inhottavaksi, monsteriksi.

I hate this

Mua pelottaa se, kuinka herkästi sytyn uudelleen laihduttamaan
Enkä siksi että tahtoisin olla terve
Vaan tahdon pelkästään sen onnistumisen tunteen, ja sen tunteet että se ei ikinä lopu.

Sain kirjeen lääkäristä, olin perustutkimuksissa ja kotiin lähetettiin testien tulokset
Heti pongahti silmiini "Painoindeksi... 21"
Se tuntui niin suurelta, verrattuna mun entiseen, 17.
Kaikki tulokset oli normaalit ja olen terve kuin pukki. Normaali, NORMAALI.
Se sana on aina tuntunut ihan kauhealta. "Olet normaalipainoinen, olet aivan normaali tyttö"
Mulle normaali sana on sama kuin "lihava mutten voi sanoa sitä sinulle suoraan".
Tää kamppailu itseni kanssa tuntuu niin paljon vaikeammalta kuin se aika kun kamppailin ruoan kanssa. Enkä oikeesti enään tiedä kumpi on parempi.

Kultani iloitsee saamistaan kiloista, koska hän haluaa olla iso, turvallinen mies minulle.
Mitä mulla on antaa vastineeksi? 58 kiloa läskiä? Tuntuu epäreilulta!

Vaikka juuri kirjoitin mielipide esitelmän äikän tunnilla, siitä kuinka naisen arvo mitataan täysin muussa kuin ympärysmitasta. Olen itse (nykyajan katsantokannasta) sovinisti naisia kohtaan ja tiedän mikä on naisen paikka. (Joka minun mielestä ei todellakaan ole nöyryyttävää naisia kohtaan) Tiedän että naisilla täytyy olla vahvuutta, omaa päätä ja älykkyyttä mutta silti täysi kunnioitus meitä monella tavalla vahvempia, miehiä kohtaan. Kun vedän omalla kohdallani tämän niin pitkälle, että tahdon miellyttää miestäni jokaisessa asiassa. Tehdä kaiken tämän hyvinvoinnin eteen, niin tuntuu että laihduttamatta mä mitätöin sitä miellyttämistä. Että tämän takia saatan menettää mieheni laihemmalle ja kauniimmalle tytölle.
Yritän olla parhain avovaimo, kodinhoitaja, seksikumppani, parhaimman näköinen, mukavin, ystävällisin.
En kumminkaan tahdo unohtaa omia toiveitani.. Vaikka pelkäänki tuoda niitä esille, menettämispelon takia.

How can I love when I'm afraid to fall

Oon monesti jo maininnu et mun elämäs on ollu helvetisti epävarmuutta.
Ja se seuraa mun elämän joka saralla, mihinkään tai kehenkään ei voi luottaa. Pahinta on se että en oo saanut edes luottamusta itseeni kuntoon.

Nykyisen kumppanini kanssa alku oli yht mutkia sen exän takia. Ja tunsin petetyksi monesti, liian monesti. Jopa kyynelten ja viiltojen jälkeen.
Nykyään tunnen kuinka kumppanini ensi huuma on todella laskenut. Oon sille jo arkipäivää ja pelkään että jopa itsestäänselvyys. Luulen että nämä riidat muista tytöistä ja varsinkin exästään on vaikuttanut kumppanini innostukseen.

Mutta kun mietin entistä (pisintä) suhdettani. Yksi päivä monen vuoden jälkeen silloinen kumppanini saattoi sanoa "En rakasta sua enään". Tai huomasin että hän oli kiinnostunut toisesta tytöstä, ja vielä kaveristani. Minä sain vaan hullun tyttöystävän maineen, "Se on vaan niin sairaanloisen mustasukkanen ja muutenki mielenvikanen" ettei mun varmaa tietoa uskottu. Ja eromme jälkeen hän alkoi seurustelemaan kyseisen kaverini kanssa, ensimmäinen epäilykseni oli totta, olin oikeassa. Sitten vuoden jälkeen saan kuulla että toinenkin epäilykseni oli totta, hän tosiaan oli ihastunut toiseen tyttöön. Ja hän ruskeilla isoilla silmillään katsoi muhun ja vakuutteli ettei ole ihastunut tai kiinnostunut kummastakaan. FUCK THIS SHIT (En silti sano että olisin puhdas pulmunen, etten olisi mitenkään vaikuttanut meidän "rakkauden" rikkoon) no tottakai tommonen suhde monien muiden syiden ohella päättyi eroon. En ole sen enempää katkera koska asia ei enään mua oikeesti kiinnosta. Mulla on nyt ihan eri maailmasta oleva ihminen rinnalla.

Mutta nämä mun kiukustumiset, valittamiset johtuvat pelkästä epävarmuutta itseäni kohtaan, omaa arvooni kohtaan. Mun mielestä mulle voi tapahtua mitä vaan, mulle voidaan tehdä vaikka kuinka paskat. (En halua epäillä kultaani muiden epärehellisyydestä.)
Niin sitä kautta pelkään että itse teen itselleni kuoppaa sillä että tuon epävarmuuteni esille.
Tälläkin hetkellä tunnen suurta epävarmuutta kumppanini kiinnostuksesta minuun, hänen käytöksensä on muuttunut niin valtavasti (tottakai ei kaikki voi olla kuin alussa) että pelkään että hänen tunteessa minuun olisi epävarmat vaikkei sitä myönnäkään.

Oon (taas) päättänyt että mä olen varma, ihana, kunnollinen tyttöystävä kenen luokse on hyvä jäädä.
Mä jo alussa tein oikeita ratkaisuja koska tahdoin että meidän "jutusta" tulisi "suhde" ja haluan että nyt avopuolisona olisin sen arvoinen.

Parempaa miestä en rinnalla voisi toivoa, kuvitellakaan parempaa. Mun pitää hyväksyä että vaikka mä olen niin innoissani ja voisin roikkua ja pussailla ja halailla ja vaikka mitä koko ajan, ei hänellä välttämättä ole sellaista tarvetta.
Ja nämä kyseiset tarpeeni johtuu siitä mistä puhuin aikaisemmassa postauksessa.

Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle. Mä olen hyvä, mä olen kaunis, mä olen paras hänelle.

You like to hug and baby boy I like to push

Oon huomannut että aikaisemmat traumat (mitkä ovatkaan) on tehnyt musta enemmän huomioo tarvitsevan  liikaa huomioo tarvitsevan. Tarvitsen huomiota niin paljon että se rasittaa liikaa jopa itseäni.

Ennen nykyistä kultaani, halusin kyllä sitoutua mutta ei vastaan tullut ketään kenen kanssa voisin olla enemmän kuin yhden yön. Tarvitsin läheisyyttä ja turvantunnetta, mutta sitä on ollut hyvin minimaalisesti mun elämässä. Joten seksi, yhdenyön jutut ja seksisuhteet toivat pienen hetken valheellista läheisyyden tunnetta.

Nyt sit nykyisessä suhteessa, rakastan miestäni hyvin paljon, ja uskon että hän mua. Viimeisimmät kumppanini ovat olleet enemmän tai vähemmän seksiriippuvaisia, joten olen tottunut aktiiviseen seksielämään (en tiedä onko sekin ollut sitten valheellisesti läheistä)
Nykyisessä suhteessani miehelläni ei ole läheskään samanlaisia "tarpeita" kuin minulla. Olen huomannut suhteeni aikana että jokaisella elämänalueella mulla jotenkin viiraa.

Inhoan että tästäkin hienosta kahden ihmisen välisestä asiasta pitää tehdä kiukuttelemisen ja ennakkoluulojen täyttämä rituaali ja pakkomielle.

Oon huomannut että alan taas olla joka päivä helvetin väsynyt, tympääntynyt ja niin tuohtunut etten jaksa enään edes kitistä mistään. "Masistelen vaan".
On ollu rankkaa nähdä tän 4 kk ajan kuinka mun päässä viiraa enemmän asioita mitä tiesin. Enkä oo yhtään varma, toisin kuin ennen, että musta tulis normaali.

Myös tän 4 kk ajan kultani exä on vaanitut meidän suhdetta. Ensin hän ei halunnut millään tulla hakemaan tavaroitaan kultani kämpiltä (vaikka olivat monta kuukautta sitten eronnut meidän suhteen alettua). Hän soittelee kullalleni, pyytelee kahville ja esittää jotenki loukattua tai että hänestä pitäisi muuten vaan olla huolissaan. Lisäksi se mitätöi mua eikä kunnioita mua, saati kullan kans olevaa suhdetta.
Mua pelottaa koko ajan mitä se ämmä keksii taas, ja jos kultani lähtisikin sen ämmän peleihin mukaan.
Ei hän sitä tee.
Eihän?
Vihaan kun perheeni takia oon joutunut koko ajan elämään pelossa, niin nyt yks sairas exä sit taas tekee mun elämää epävarmaksi. Tahtoisin päästä tän typerän ihmisen yläpuolelle ja olla välittämättä tämän sekoiluista, mutta miten helvetissä? Kun mun omat vanhemmat on pettäny mut toistamiseen, miksei mun oma kultakin joka on luvannut meille yhteisen elämän?
Alan oikeesti olla taas niin helvetin väsynyt.

I am so tired of hating my own body

Viimeisen vuoden ajan mun elämä on ollu yhtä muutosta ja sekasortoa
En muista milloin viimeksi oon oikeesti hengittänyt ja vaan ollu, ilman mitään ajatusta
Tänään olin..

Kullan kanssa ajettiin mun "lapsuuden kodille" päin, aurinko oli laskemassa ja mä tunsin sydämessäni meidän yhteisen rakkauden
Oltiin ihan hiljaa ja mietin mitä mun elämä on ollut ja mitä se on nyt
Ja tajusin että se joka ajattelee hiljaa mielessään on ollut aina se sama ihminen
Se joka on vaan hakenut hyväksyntää, kotia ja turvaa
Se ihminen on vaan ollut monien maskien takana, hukuttautunut päihteisiin ja kontrollin tunteeseen
Ne kaikki alkaa olla kadonnut mun elämästä
Ja tunnen taas itseni, ajatukseni alkaa selvetä

Yritän ruveta kokonaan streittariksi, kieltäytyä kaikista päihteistä
Lopettaa kaiken itseni myrkyttämisen ja saada itseäni hyvään fyysiseen ja henkiseen kuntoon
Se on mihin nyt tähtään, hyvinvointiin
Ja siihen kuuluu myös itseni ravitseminen

Kultani sanoi hyvin, kun puhuin siitä kuinka mun kaveri on ruvennut laihduttaa ja kuinka se haukkuu muita ketkä ei laihduta
Kerrankin kun koulussa kaikki tytöt söi suklaakakkua perjantain kunniaks paitsi se yks, se sano nauraen "Lihotkaa te luuserit" ja voitte vaan kuvitella miltä se "ex"- syömishäiriöiseltä tuntuu.
Kultani sanoi että sano sille seuraavan kerran "Mun itsetunto antaa mun syödä"
Ja se on se, mitä koko laihduttamisella haetaan, itsetuntoa ja hyväksyntää
Mutta mä oon ymmärtänyt sen että elämän ja ihmisen arvot on jossain ihan muualla kuin siinä kuinka paljon se pudottaa painoa tai kuinka laiha se on
Sehän on heikkoutta

Slipping away

Tiedän että mulla on vielä ongelmia mielenterveyteni kanssa
Mutta en tahdo mennä hoitoon
Tahdon itse selvitä vaikka se on helvetin vaikeaa
Tuntuu et oon ihan yksin mun mielenterveysongelmien kanssa
Tuntuu et ne kaikki ajatukset vaan kasaantuu mun sisään koska tahdon olla tavallinen
En viitsi enään terapia aikaakaan varata, tuntuisi inhottavalta sanoa kumppanilleni et meen sinne
En tahdo että se ajattelee et oon angstinen teini
Eihän se jätkä tajuu näist asioist mitään
Enkä tajuu miks mietin sen mielipidettä tästä niin paljon.

Mun itsetunto on laskenu taas ihan vitusti
Tahdon vaan piiloutua aina julkisilla paikoilla
Se ahdistaa, koska mun itsetunto jo palasi
Mut tunsinkin silloin olevani tärkeä missä ikinä olinkin
Nyt kun oon poissa kultani luota, tuntuu ettei sitä kiinnosta ja se tahtoo olla rauhassa musta
Kyllä mäkin tahtoisin eroon itseni luota...

All I want is a place to call my own

En löydä sanoja

Haluisin vaan innolla, iloisesti ja luottavaisesti kattoo eteenpäin

Odottaa muuttoo, kullan kans asumista, ilman mun paskaa perhettä

Yrittää unohtaa mun paskan menneisyyden

En tiedä tarkottaaks nää painajaiset äidistä jotenki sitä et mä alan olla käsitelly tän asian

vai et se käsittely on todellaki kesken

Must tuntuu et oon kullasta liian riippuvainen, heti ku oon eros siit

Niin tulee kauhee ahdistus kaikesta

Se jätkä tuo mulle vaa niin paljon hyvää oloo

Ihan ku se ois mulle joku huume

Kliseetä, mut tosiaan tajuun miten joku voi sanoo jostaki nii

Sit se ärsyttää ettei kaikki tajuu, ne vaa huokaillee ja on sillee et lopeta jo

Ku selitän miten en pysty olla ollenkaa erossa, ja tuntuu et oon hukassa ilman sitä

Päätin muuten et lopetan juomisen, kokonaan

Oon vaan saanu kauheit ahdistus ja kiukkukohtauksii humalassa

Enkä mä jaksa niitä, eikä kukaan muukaan

Silti se tuntuu olevan ongelma joilleki..

Haluun vaan tän tuskan mun elämästä.

Burning from my soul

Mä en tiedä onks se hyvä vai huono asia
Kun sä tanssit rytmissä sun tuskan ja ahdingon
Hymyilet vain psykoottisesti ja tanssit, tanssit sen rytmissä

Behind those blue eyes

Voi niitä meren sinisiä silmiä
Niitä kauneimpia ja kirkkaimpia silmiä
Vilpittömii silmiä
Rakastan niitä
Kuinka niissä näkyy se rakkaus, kostuminen kun ne sanoo miten hyvä mun kans on olla
Sitä kuinka sen ääni muuttuu pehmeemmäks ku se puhuu mulle
Niitä lupauksia ja rakkauden tunnustuksia

Voi niitä vahvoja vaaleita käsivarsia
Kuinka ne pitelee mua hellästi mutta ote lipumatta
Kuinka ne kädet seikkailee mun keholla, arvostaen joka osaa siinä

Se vahva, uskollinen ihminen näiden kaikkien asioiden sisällä
Mitä rakastan eniten

Mut mun sielu on rikki revitty
Se on palasina ympäri mun häpäistyy kehoo
Sä teet siit jotenkin ehjemmän
Silti pelkään et mä se sinisilmänen oon

I can't breathe, still fight

Pahimpii on nää päivät
jolloin joutuu yksin taistelemaan omaa mieltä vastaan
Sitä ettei satuttais, ettei vihais
Ja kun kukaan sun ympärillä ei ymmärrä
Sä oot yksin, näiden raskaiden ajatusten kanssa
Tuntuu että vaikka kuinka taistelee niin se viha itseään kohtaan vaan kasvaa ja kasvaa

Mä taas mietin miten mä alotan tän taas
Haluun vaan nää kuvat pois mun mielestä

Kaikki on vaan niin helvetin hyvin.

You know you are in love when you can't fall asleep because reality is finally better than your dreams."

Tajusin silloin kun se sun kaveris suuteli ja kähmi mua sun vieressä,
sen piti olla hauskaa
Mut ei se ollu
Ihmettelin itseäni ja miten en ollutkaan mukana koko jutussa
Miten mä en enää kaipaakaan sitä hakkaamista ja jatkuvaa alistamista
Sä oot näyttäny mulle rakkauden lempeän ja turvallisen puolen,
mä vaan tahdon tuntea sun lämpös joka kosketuksella
En kaipaa enään sitä sairautta ja epäinhimillisyyttä
Ja se taas tavallaan pelottaa mua
Kun on asioita mitä taas pelätä, en enään oo tottunut kipuun vaa mä rehellisesti tunnen sitä
Turvaudun inhimilliseen keinoon kun ahdistaa
Enkä yritä satuttaa itseäni

Mua pelottaa olla "tavallinen", "normaali".
Must on tullut paljon tasapainoisempi ja osaan hallita itseäni
Tuntuu että kaikki on nyt oikeasti hanskassa
Ja päivä päivältä elämä tuntuu turvallisemmalta ja vakaammalta
Tunnen onnellisuutta joka päivä,
enkä tahdo enään vaipua unelmiin koska mä elän mun unelmaa.

I just Love you

En voi edes sanoilla kuvailla miten onnellinen oon
Miten tää mies on näyttäny mulle ihan uuden maailman
Maailman, joka on täynnä rakkautta, vilpittömyyttä ja turvallista jatkumoa.
Tuntuu että eläisin unessa, ihanimmissa unessa ja pelkään että joku herättää mut.
Vähän väliä havahdun näkemään hänen kasvonsa kirkkaasti ja ymmärtämään, että tää on totta
Sitä enemmän pelkään jonkun vievän tämän onnen multa
Pelko, joka on kuulunut aina mun elämään
Ikinä en oo voinut tietää mitä tapahtuu huomenna, mitä mulle käy, minne joudun
Se pelko pitäis vaan saada musta, koska mulla on rehellisin ja luotettavin henkilö rinnallani
Tiedän että me selviämme yhdessä ja meillä on turvattu tulevaisuus
Haluaisin tämän sairaan mieleni pois minusta, että voisin elää onneni kanssa täysin rinnoin
Täytyy vain taistella  vastaan

Täytyy myös taistella vastaan äitiäni
Äitini taas keksi että hänellä on aivokasvain jotta tapaisin hänet
Hän vaan juo enemmän ja enemmän
Hänen huomisensa epävarmistuu epävarmistumistaan
Tiedän että lähtö on lähellä
Mutta tahdon muistaa hänet Äitinäni, sinä ihanimpana ja kilteimpänä ihmisenä
Enkä sinä saastaisena matona, joka kituu kitumistaa, odottaen kuolemaa
Kuolema on hänelle parhaaksi, se vie hänet varmasti parempaan paikkaan

Just sex, drugs and rock'n'roll

Oonks mä sitä mitä mä kaikista eniten pelkään olevani.

You're so pretty in your pain

Riittääks kuinka pitkälle pelkkä selkään taputus ja sanat "kyl se siitä."
Kun kaipaa sitä oikeaa ymmärrystä
Eikä olettamuksii jotka on kaiken lisäksi täysin perseestä

Retkahdin viiltämään taas, ja tosiaan kutsun näitä keissejä retkahtamiseksi
Koska tää on oikee riippuvuus josta on vaikea päästä eroon
En osaa (muka) käsitellä ahdistavia asioita muuten kun itseni satuttamisen ja nöyryyttämisen kautta
Tai saada ylipäätään helpotusta ahdistukseen.

Päällimmäisenä ahdistusta on tuonut mun mutsi joka ei enää pidä minkäänlaista taukoa ryyppäyksestä
Se soittelee mulle, joko vain itkeäkseen paskaa elämää, haukkuakseen mua ja broidiani tai meidän faijaa. Nykyään kuulee myös näitä kuuluisia itsemurha uhkauksia.
On todella tyhmää vastata  sen soittoihin, mutta musta tuntuu vaa vitun pahalta jättää se yksin ahdistavien asioiden kanssa. Mun pitäis vaan kylmettää kaikki tunteeni perheeni suhteen, minkä osasin tehdä monta vuotta sitten. Muuten mun oma psyyke pettää, enkä tiedä miten monta kertaa voin nousta sieltä paskasta.

Toiseksi ahdistusta luo jatkuva epävarmuus huomisesta, itsestäni ja muiden suhtautumisesta muhun. Oon siinä vaiheessa elämässäni että joudun tekee isoja valintoja, enkä mä vittu edes tiedä mitä mä oon ja mihin oon menossa. Siks mua myös hävettää sitä mitä mä nyt oon. "Hukassa oleva skidi."
Tää satunnainen ahdistuneisuus alkaa hajottaa mun pään, ja oon miettinyt jopa lääkkeiden hankintaa. Mutta se on mun viimeinen vaihtoehto, en oo koskaan ajatellu niiden olevan hyvästä. Multa alkaa vaa voimat loppumaan.

Ja en varmaa oo ainut keneltä voimat loppuisi.
En tahdo menettää sitä mikä on mulle koko maailma nyt. Ainoa asia mitä mä tahdon koko elämältä.
En enään kestäisi niin suurta menetystä, en vaa kestäis. Ja tiedän että tämmönen ahdistus hajottaa minkä tahansa suhteen ennen pitkään. Varsinkin kun kumppanina on henkilö joka ei ymmärrä asiasta paskaakaan.
Siks yritän parhaani mukaan purra huulta ja purkaa vitutusta ja ahdistusta muuten kuin häneen. Välil se ei vaan onnistu ja sit syytän itteeni miten paska oon ja trallalalaa oravan pyörä pyörii taas.

Se mitä mun ulkonäköön tulee. Pidän itseäni hyvin rumana, mutta ymmärrän että suuri osa omakuvastani perustuu mun sisäisestä minästäni. Mitä mä häpeän enkä tahdo sitä tuoda esille. Se ahdistuksen ja häpeen verkko on mun sisällä niin vahva että uskon että se rumuus mikä siinä on, näkyy musta ulospäin.
Musta on tullut taas vitun mustasukkanen, joka on pahin myrkky mulle mitä voin kuvitella. Musta tulee niin iso lutka kun oon mustasukkanen. Mutta se johtuu tästä mun täydellisestä epävarmuudesta elämääni ja itseeni kohtaan.

Pidän itseäni ihan helvetin onnekkaana että olen saanut itselleni sellaisen ihmisen rinnalleni mikä mulla nyt on.
Sen takia yritän parhaani mukaan olla hänen arvoinen, mutta välil uuvun ja mun rumuus näkyy must läpi.
En alussa välittänyt siitä yhtään, koska en yksinkertaisesti välittänyt paskaakaan mitä mulle tapahtuu. Nyt kun oon ymmärtänyt että olen saanut oikeasti kultakimpaleen käsiini, oon helvetimoisessa paniikissa et miten saan sen pidettyä mulla?
Uskon että kumppanini toivoisi että olisin vielä niin etten välitä paskaakaan. Silloin oli kaikki helpompaa.

Mä vaan hymyilen et kaikki ois helpompaa...

I may look calm, but in my head I've killed you 3 times

Haluisin huutaa
Raivota
Rikkoa jotain
Jotain millä saada vaan tää viha ja pelko musta pois
Miksi pitää pelätä kun kaikki on turvattu
Miks pitää vihata kun mä vaan tuhoon sillä itteni
Nää ajatukset painaa mun pääs tonneja
Mun on vaikee raahaa näit raskaita ajatuksia mukana
Tahtoisin vetää pari viiltoa, se helpottaisi
Mutta oon lopettanut sen, en tee sitä
En saa
Mun on niin vaikee käsitellä näit tunteita.

Addicted

I realize I'm never gonna quit

I'm hooked on you
I need a fix
I can't take it
Just one more hit
I promise I can deal with it
I'll handle it, quit it
Just one more time
Then that's it
Just a little bit more to get me through this

It's like I can't breathe
It's like I can't see anything
Nothing but you
I'm addicted to you
It's like I can't think
Without you interrupting me
In my thoughts
In my dreams
You've taken over me
It's like I'm not me