Kävelin pimeää hiekkatietä
Katulamppujen valot antoi hieman lämpöä sille yksinäiselle kävelylle
Meri tuoksu samalta kuin sillon viisi vuotta sitten
Me tavattiin aina siellä
Siellä missä lepäsivät ne joiden tiimalasin aika oli kulunut loppuun
Ainoa lohdutus siellä oli, etteivät ne sadat levossa olevat
Pystyneet tuomita muaKävellessäni mietin tätä mun elämää mitä se on
Pettymyksiä, mutta niitä minuutin onnellisuuden tunteita
Kohtauksia, niitä sairaita kohtauksia jonka jokaisen jälkeen ihmettelen miten olen vielä elossa
Se yksinäisyys joka huohkuu mun jokaisesta henkäyksestä
Kylmää, tunteetonta
Jotenkin oon hyväksynyt sen kaiken
Mä olen taas se sama, joka olin seitsemän vuotta sitten
Läski, yksinäinen ja sairas vaikka kukaan ei tiedä sitä
En mä enään jaksa huutaa apua tai näyttää että mä en kestä mun elämää
Mä tässä sumussa jatkan eteenpäinVaikka tosiasiassa seison paikallani
Varmaan siihen asti kun mun tiimalasin viimeinen hiekanjyvä antaa tuomionsa
(When this began)
I had nothing to say
And I get lost in the nothingness inside of me
(I was confused)
And I let it all out to find
That I’m not the only person with these things in mind
(Inside of me)
But all that they can see the words revealed
Is the only real thing that I’ve got left to feel
(Nothing to lose)
Just stuck, hollow and alone
And the fault is my own, and the fault is my own
I had nothing to say
And I get lost in the nothingness inside of me
(I was confused)
And I let it all out to find
That I’m not the only person with these things in mind
(Inside of me)
But all that they can see the words revealed
Is the only real thing that I’ve got left to feel
(Nothing to lose)
Just stuck, hollow and alone
And the fault is my own, and the fault is my own
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti